
Henkilöjäsenmaksu v:lle 2026 on 20e. Jäsenmaksu maksetaan Salon Seudun Suomi-Viro seuran tilille FI61 5334 0020 0045 33,
Viite 1339.
Jäsentiedote 4/26 (12.8.2026)
Tervehdys teille hyvät jäsenemme!
Syyskauden ensimmäinen retki tehdään lauantaina 5.9.2026 Perniöön Kirakan myllyn teatteriin, jossa Pinja Hahtola esittää huumorilla ja komiikalla ryyditetyn monologin ”Saa rumiakin tanssittaa” elokuvalegenda Siiri Angerkosken elämästä.
Siiri näytteli yli 100 elokuvaroolia eli enemmän kuin Tauno Palo ja Ansa Ikonen. Hän koki elämänsä aikana niin suomifilmin nousun ja tuhon kuin kansakunnan suuret mullistukset. Suomalaisten mielissä Siiri on ikuisesti tuikeailmeinen, kaulinta heiluttava Justiina, mutta koomikon roolin taakse kätkeytyi myös katkeria kyyneleitä ja hartaita haaveita. Vaikka sanavalmis, ronski Angerkoski tehtaili sivuosia kuin liukuhihnalta, hän ei koskaan lakannut toivomasta sitä ”kunnon roolia”, jossa saisi kerrankin näyttää kykynsä ja tulla nähdyksi kokonaisena ihmisenä.
Esityksessään Pinja Hahtola sukeltaa suomifilmin suurnaisen mukana aikamatkalle kotimaisen elokuvan kulta-aikaan, jossa kamera rakasti nuoruutta ja kauneutta, eikä siihen pirttihirmut mahtuneet.
Lähdemme Salon Tilausmatkojen bussilla klo 12.30 Salon seurakuntatalon pysäkiltä (Kirkkokatu 6). Esitys Kirakassa alkaa klo 14
Tälle reissulle on tarjolla vain 15 paikkaa, joten ilmoittaudu nopeasti, viimeistään 31.8.2026 Virvelle virve.noges@gmail.com tai tekstiviestillä 040-7547104.
Retken hinta: 35e (sis. kuljetuksen ja teatterilipun)
Maksu ilmoittautumisen yhteydessä Salon seudun Suomi-Viro seuran tilille FI61 5334 0020 0045 33, viite 1397.
Tapaamisiin😊
HALLITUS
Tutustumista atsaleapuistoon 6.6.2026(Laajasuontie 14), jossa n. 8 hehtaarin alueella tuhannet alppiruusut ja atsaleat kukkivat parhaillaan.


Puiston kukkaloistoa

Keilan vesiputous
*****
Jyväskylän yliopiston tutkija, dosentti, >FT Heikki Roiko-Jokela piti luennon 21.3.2026 Ilolansalossa ”Toisen maailmansodan jälkeisestä siirtolaisuudesta(pakolaisuudesta) Virosta länteen 1945-”

Paikalla ollut yleisö kuunteli intensiivisesti luentoa ja esitti kysymyksiä luennon päätyttyä

.
*****
Teatterimatkalle Turun Linnateatteriin lauantaina 28.3.2026 huippusuosittuun tv-sarjaan perustuvaan, Tampereen komediateatterin tuottamaan esitykseen ”Pokka pitää” . Esitykseen osallistui 16 jäsentä


*****
I
HALLITUS 2026
PUHEENJOHTAJA
Nöges Virve
040-7547104
virve.noges(at)gmail.com
JÄSENET
Jokinen Eine
0400-108891
eine.jokinen21(at)gmail.com
Laine Paula
jäsenasiat
041-5447403
paula.laine3(at)gmail.com
Kanervisto Kaija
sihteeri
0500-723730
kaija.kanervisto(at)gmail.com
Kanervisto Martti
050-4654510
kanervistomartti(at)gmail.com
Kavisto-Kajanne Sari
0400-709077
sarikavisto(at)gmail.com
VARAJÄSEN
Halttunen Pirjo
040-7378624
pirjohalttunen(at)yahoo.com
HUOMAA:
Roskapostia välttääksemme olemme
tähän listaan laittaneet
sähköpostiosoitteisiin @ -merkin
tilalle merkin (at)
Voit liittyä Salon seudun Suomi-Viro-seuran jäseneksi lähettämällä yhteystietosi jäsenasioiden hoitajalle sähköpostitse paula.laine3(at)pp1.inet.fi (kirjoita (at) sanan kohdalle @-merkki).
Ilmoita nimesi ja osoitteesi lisäksi puhelinnnumero ja sähköpostiosoite. Voit myös ilmoittaa yhteystietosi puhelimitse 041-5447403.
Vuosittainen jäsenmaksu on 20€
Jäsenmaksu maksetaan seuran pankkitilille FI61 5334 0020 0045 33, Salon seudun Suomi-Viro seura/jäsenmaksu.
Jäsenmaksun maksaneet saavat Viro-Nyt-lehden. Viro.nyt on Suomen Viro-yhdistysten liiton julkaisema lehti, joka on ilmestynyt vuodesta 2001. Viro.nyt tavoittaa keskimäärin 3500 lukijaa ympäri Suomen. Se on ikkuna Viron tapahtumiin, Suomen Viro-aiheisten tapahtumien muistio ja hyvä lukulehti.
Linkit eri tiedostoihin
https://www.salonsuomiviroseura.com/matkoja.htm
https://www.salonsuomiviroseura.com/historia.htm